Jäsentilaisuus: Green deal -työpaja

Tapahtuman kuva
30.9.2019, klo 14.00 - 16.00
3.9.2019, klo 00.00 - 23.9.2019, klo 00.00
Mikko Somersalmi, mikko.somersalmi@rakli.fi, 040 720 7645
Green deal -sopimusten avulla etsitään ratkaisuja kiertotalouden edistämiseksi ja ilmastohaasteeseen vastaamiseksi ja RAKLI haluaa omalta osaltaan olla viemässä näitä asioita eteenpäin yhdessä jäsenistön kanssa. Green deal on vapaaehtoinen sopimus valtion ja eri toimijoiden välillä, jonka avulla voidaan tehostaa lainsäädännön toimeenpanoa tai täydentää lainsäädäntöä.

RAKLIssa Green dealia on valmisteltu vuoden alusta lähtien yhdessä jäsenistön ja ympäristöministeriön kanssa. Kovasti merkitystään kasvattaneen kiertotalouden teeman ympäriltä tavoitteeksi on valittu edistää purkukohteissa syntyvien purkumateriaalien kierrättämistä ja uudelleenkäyttöä vapaaehtoisten työkalujen avulla. Yhdessä tehtävän määrittelyn kautta pyritään Green dealin sisällöstä rakentamaan mahdollisimman hyvin jäsenistön ydinliiketoimintaa ja rakennuttamisen prosessia tukeva kokonaisuus.

RAKLI järjestää asiaan liittyen järjestyksessään kolmannen työpajan syyskuun lopussa. Työpajassa pääset kuulemaan kuinka kesän aikana käynnistyneet purkukartoituspilotit ovat edistyneet ja minkälaisia asioita purkukartoituksen tiimoilta on käytännön hankkeissa noussut esille.

Avaus
Kertaus ja tilannekatsaus - purkukartoituksen Green deal

Kiertotalous hallitusohjelmassa / Mitä kaikkea tapahtuu tällä hetkellä kiertotaloudessa
Ajankohtaiskatsaus, YM ohjemateriaalin tilanne

Purkukartoituspilottien tilanteen esittely ja pilottien kokemukset

Huomiot purkukartoituksen tukimateriaalista ja Materiaalitorista pilottien kokemuksien perusteella

Seuraavat askeleet Green Dealin koostamiseksi – Green Deal aikataulu ja seuraava tapaaminen

Tilaisuuden päätös
 

Green deal -kokonaisuus konkretisoituu loppuvuoden aikana. Tule mukaan määrittelemään kokonaisuutta ja lisäämään ymmärrystäsi kiertotalouden käytännön toteutuksesta.



Kiinteistönomistajat ja rakennuttajat Rakli ry
RAKLI